Sivut

12.2.2017

Varhaisia Toivasia




Juvan seurakunnan perustamisasiakirjassa vuodelta 1442 mainitaan ”Antti Toivanen” (Anti Thoywainen). Hänen nimensä esiintyy  yhdeksän lautamiehen joukossa. Ne ovat samalla varhaisimmat  Suur-Savon alueen henkilönimet. Asiakirja sisältyy ns. Turun tuomiokapitulin Mustaan kirjaan, joka käsittää kaikkiaan 727 dokumenttia vuosilta 1229 – 1515 – se on siis mitä arvokkain Suomen varhaishistorian lähde.  

Juvan kirkkopitäjän  perustaminen tapahtui keskiaikamme tärkeimpiin henkilöihin kuuluvan piispa Mauno II. Tavastin toimesta. Piispa oli syntynyt Mynämäessä 1357, ja hän kuului huomattavaan  aatelissukuun. Hän hoiti piispanvirkaa vuosina 1412 – 1450. Hän opiskeli Pragin yliopistossa ensin baccalareukseksi ja valmistui maisteriksi.1398. 

Viranhoito sattui valtiollisesti levottomana aikana. Hänen kuvansa on kaiverrettu kansallispyhimyksemme  Henrikin muistoarkun kansilevyyn. Maunu Tavast rakennutti Turkuun kivisen piispantalon ja varusti Kuusiston linnan kivimuureilla. Hän suoriitti pyhiinvaelluksen Palestiinaan ja toi matkalta Venetsian tuomiokirkosta kallisarvoisia kirkollisia tekstiilejä. Hänen kerrotaan asuneen Naantalin Piispanniemessä.
Viereisen kuvan talon paikalla kerrotaan olleen piispa Tavastin talon.

Keväällä sukuseura antoi tehtävän mikkeliläiselle sukututkimuksen ammattilaiselle Ari Kolehmaiselle Toivasten esiintymisten kartoittamisen 1500- ja 1600-luvuilla. Tehtävän ensimmäinen vaihe on nyt valmistunut. Kolehmainen toimii myös Toivasten DNA-projektin koordinaattorina.