Sivut

6.8.2015

Koraanin luenta radiossa on kulttuuriteko!




 Yleisradiossa luetaan lauantaisin ja sunnuntaisin islamin pyhää kirjaa, Koraania.  On kerrassaan jännittävää seurata, miten Koraani sisältää sanasta sanaan samanlaisia jaksoja kuin  Raamattu  - saamme niitä nyt eloisasti esitettyinä kuulla. Nykykielisen Koraanin suomentajan, prof. Jaakko Hämeen-Anttilan, ja imaami A. Hajarin, selitykset  avaavat kustakin suurasta olennaisen. 

Koraani nousee samalta Lähi-idän kulttuuripohjalta kuin Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitukset. Sen vuoksi molemmissa kirjoissa on laajoja yhteneväisyyksiä mutta myös eroja.  Jeesuksen elämää esitellään kokonaisen suuran  verran, Allahin eli Jumalan profeettana. Heikki Räisänen ja Hämeen-Anttila ovat laatineet Koraanin Jeesus-kuvasta kirjan.  
                                                            
Koskettavasti Marian suura kuvaa Jeesuksen syntymän: ”Synnytyspoltot  saivat Marian ottamaan tukea palmupuusta, ja hän sanoi: `Kunpa olisin kuollut ennen tätä ja vaipunut unohduksiin.` Silloin ääni huusi  alhaalta: ``Älä sure, sillä  Herrasi  antaa puron kummuta jalkojesi juuresta. Ravista palmua, niin se pudottaa sinulle tuoreita, kypsiä taateleita…” Ehkä juuri tästä syystä islamilaisissa perheissä syödään  ramadanpaaston aikana taateleita.

Koska yhteiskuntamme monikulttuuristuu,  on tärkeää, että ihmiset tuntevat eri uskontojen pyhiä kirjoituksia. Valitettavan harva suomalainen tietää mitä  Raamatussa sanotaan.  Siksi olisi toivottavaa, että yleisradio ottaisi ohjelmaansa myös raamatunluvun.  Koraaninluku oli hyvä avaus.