Sivut

16.9.2011

Lähi-idän tutkimuksen kollokvio


Helsingin yliopiston ja Tieteiden talon tiloissa järjestettiin ensimmäinen Lähi-idän tutkimuksen kollokvio 9.-10.9. Sitä johti  fil. toht. Ari Kerkkäinen, jonka asemapaikkana  Syyriassa on Damaskoksen vanhassa kaupungissa sijaitseva  Zeitunan  talo. Tilaisuuteen osallistui 140 eri alojen tutkijaa, ja he pitivät runsaat 40 esitelmää mitä erilaisimmilta aloilta. Yliopiston järjestämällä vastaanotolla osanottajia tervehti vararehtori Jukka Kola.  Syyriassa jatkuvien levottomuuksien vuoksi  instituutin  toiminta siirtyy väliaikaisesti  Ammaniin,  jossa suunnitellaan  työtä  Suomen  kirkon  tiloissa. Esitelmistä jäivät erityisesti mieleen Etelä-Jordaniaa käsitellyt Päivi Miettusen Modernisaatio, sekularisaatio ja  islam sekä al Aqsa intifadaa esitellyt Laura Junka-Aikion. Minua miellytti jälkimmäisessä ajatus,  että aletaan esittää yhden valtion toteuttamista Israelissa  ja Palestiinassa:  yhtä suuret asukasmäärät, samat yhtäläiset kansalaisoikeudet molemmille osille – pois järkyttävät muurit, ainainen  häirintä ja uhka koko alueella.  Seuraava kollokvio on tarkoitus järjestää vuoden kuluttua.

13.9.2011

Keskiaika avautuu Vantaalla


Andeas Koivisto Lillasin kaivauksilla, kuva Riina Koivisto
Vantaan kaupungin historiatoimikunta tutustui Martinkylässä Lillasin kummun kaivauksiin 6.9. Alueella on kaivettu heinakuun  puolivälistä syyskuun puoliväliin saakka. Kaivauksia johti Andreas Koivisto, ja paikalla  vieraili ryhmä virolaisia arkeologeja.
Lillasin kaikkiin suuntiin avoimella kukkulalla on asunut 1500-luvulla tunnettu talonpoikaispurjehtija Göran Bonde, arvattavasti  Uudenmaan varakkain . Aivan kuin varmemmaksi vakuudeksi  kaivannosta löytyi  Bonden aikainen kolikko vuodelta  1532. Aika on ollut taikauskon läpitunkema:  pahojen henkien torjumiseksi  sokkelin alle ja  sinne tänne  oli sijoitettu teräväkärkinen  taltta. Maanviljelystä kertovat löydetyt siemenet: vehnää, ohraa ja pellavaa. Lasitettu  keramiikka juontunee jo 1400-luvulta, kuparinen kukkoahana  1500-, hevosenkenkä ehkä vasta 1600-luvulta. Kukkulalta on löydetty asuinrakennus, sauna, riihi, uuneja, kaivo jne.
Seikkaperäisen, runsain piirroksin ja kuvin varustetun teoksen lähimpään hansakaupunkiin eli  Tallinnaan purjehtijoista on laatinut Bengt Eriksson:  Talonpoikaispurjehdus Helsingin pitäjässä 1500-luvulla – Bondessegling i Helsinge på 1500-talet.Tallinn 2009.