Sivut

26.2.2011

Padisen luostari ja Vantaan keskiaika












Kuva: Andreas Koivisto


Tämän blogin haltija on toiminut Vantaan kaupungin
historiatoimikunnassa jo vuodesta 1993. Parhaillaan
on käynnissä jännittävä EU:n tuella toteutettava Vantaan
keskiajan historian projekti, kirjoittajana Tapio Salminen
Tampereelta. Samalla tehdään Viron Padisen luostarin
restaurointi- ja konservointitöitä. Padise-Vantaa – The Middle
Ages Bridge -kaksivuotiseen projektiin saatu
EU:lta lähes 590 000, kunnilta runsaat 152 000 euroa.
Viron ja Vantaan yhteinen keskiaika saa uutta valoa
useasta näkökulmasta.

Ensimmäiset maininnat Helsinge-nimestä ovat vuodelta
1351, jolloin kuningas Maunu Eerikinpoika Helsingen
eli Vantaanjoen lohenkalastusoikeudet Padisen sistersiläis-
munkeille. Veljesten vaikutus näkyy edelleen Helsingin nimistössä
kuten paikannimissä Munkkivuori ja Munkkiniemi. Me saamme
jo katsella Vantaan keskiaikaa Gubbackan kaivausalueella. Tulevana
kesänä päästään tarkkailemaan Hämeenkylässä Tavastkullan vanhan
kartanon vaiheita.